perjantai 29. huhtikuuta 2016

Highlander - The Source (2007)


Tähän on nyt tultu. Edellisessä osassa zeistilainen kuolematon Duncan MacLeod tappoi sekä Connor MacLeodin että Jacob Kellin ja sai kummankin tiedot ja taidot itselleen. Koko sarjan juonta tai kaiken kokoavaa teoriaa en jaksa enää käydä läpi, mutta jos välttämättä kiinnostaa niin kannnattaa huvin vuoksi lukaista vaikka edelliset arvosteluni sarjan elokuvista. Henkilökohtaisesti olen edelleen sitä mieltä, että ensimmäinen osan olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla saagan viimeinen osa ja jatko-osien olisi pitänyt olla prequeleja tai spin-offeja ihan jo pelkästään selkeän jatkuvuuden vuoksi. 

Yllättäen yksikään jatko-osa ei ole tähän ryhtynyt vaan on kerta toisensa yritetty kiivetä perse edellä puuhun jatkamalla tarinaa milloin nykyajassa ja milloin post-apokalyptisessa tulevaisuudessa hyläten tai muuten raiskaten ensimmäisen elokuvan tapahtumat. Higlander 2 oli jo niin huono ja järkijättöinen tekele kuin kuvitella voi, sitä onkin kehuttu yhdeksi maailman huonoimmista elokuvista ja koko sarjan tappajaksi. Jostain syystä sarja kuitenkin jatkoi eloaan eikä toinen osa jäänyt edes Highlander –saagan huonoimmaksi elokuvaksi. Se titteli menee ylivoimaisesti The Sourcelle.


Henkilökohtaisesti on yleensä tapana aloittaa nämä arvostelut etsimällä elokuvasta jotain positiivista, mutta tämän elokuvan kohdalla ei pysty. Ei siksi että olisin laiskistunut tai jotain, vaan siksi ettei siinä ole yhtään mitään kehumisen arvoista. Jos lyhyttä kestoa voi pitää positiivisena niin sitten, lisäksi elokuva on sentään katsottavissa kunnon lääkityksellä, tosin en suosittele sittenkään. Jälleen kerran kaikki järki on jätetty narikkaan ja jatkumo unohdettu. Tapahtumat sijoittuvat kovin yllättäen itäiseltä Euroopalta näyttävään post-apokalyptiseen tulevaisuuteen, oman tulkintani mukaan toisen ja neljännen elokuvan jälkeen, toisen apokalypsin jälkeiseen aikaan. Mitä on tapahtunut ja miksi, sitä ei koskaan kerrota. 

Highlandereitakin on jälleen tusinan verran kehissä ja pääosassa heiluu se televisiosarjan kaveri, Adrian Paulin esittämä Duncan MacLeod. Tällä kertaa etsitään mystistä kuolemattomuuden lähdettä, joka muutti joskus jonkun hyypiön hyytelöksi ja toisen pahaksi ihmemieheksi tai jotain. Matkan varrella sitten törmätään vähän kannibaaleihin, huonoihin erikoistehosteisiin, surkeisiin näyttelijöihin ja ehkä henkisesti noin viisivuotiaan kirjoittamaan dialogiin joka saisi Uwe Bollinkin itkemään verta. Oikeastaan koko elokuva näyttää ja tuntuu joltain mielenterveyshoitolan asukkien tekemältä fanifilmiltä. Pahin ja törkein kämmi elokuvassa on koko Highlander –mytologian täydellinen raiskaaminen. Spoilaamatta koko elokuvaa (vaikka mitä spoilaamista siinä edes on?) koko saagan mytologia lytätään ja hylätään täydellisesti. Lopussa paljastuu että kaikki olikin pelkkää feikkiä ja huuhaata, vähän kuin  heräisi ja huomaisi kaiken, siis ihan kaiken, olleenkin vain unta. Eikä siinä vielä kaikki! Nimittäin tästä suuresta kääntestä suunniteltiin kipinää kokonaiselle uudelle Highlander –saagalle, mutta suutariksi jäi. Onneksi.


Valehtelematta tämä on loukkaavin ja raivostuttavin koskaan näkemäni elokuva. Vielä pahemman siitä tekee ettei sillä ole edes camp –arvoa vaan se on näyttää ja kuulostaakin mitäänsanomattoman kömpelöltä ja tökeröltä. En henkilökohtaisesti voi kuvitella kenenkään pitävän tästä elokuvasta, en kenenkään. Koko sarjan kuolemaa en raaski toivoa, mutta kunpa vihdoin joku ymmärtäisi tehdä kerrankin todella hyvän Highlanderin.

Jälkipohdintaa: Mutta mikä oikeastaan on kuolemattomuuden lähde? Elokuvasta ei selviä muuta kuin että se on jotain, jota lähestyessä highlanderit heikentyvät ja menettävät kuolemattomuutensa. Kryptoniittia se ei ainakaan ole. Ehkä zeistiniittia?


Arvio: 0.5/5


HIGHLANDER - THE SOURCE, 2007 USA, Iso-Britannia, Liettua
Tuotanto: Adrian Paul, William N. Panzer, Peter S. Davis
Ohjaus: Brett Leonard
Käsikirjoitus; Mark Bradley, Steven Kelvin Watkins
Näyttelijät: Adrian Paul, Cristian Solimeno, Jim Byrnes, Peter Wingfield, Thekla Reuten

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.