perjantai 22. joulukuuta 2017

Antiporno (2016)


Äskettäin katsomani laimea ja tylsä parisuhdedraama Kuudes kerta jätti sellaisen tyytymättömyyden tunteen, että oli pakko etsiä käsiin kunnon seksiä. Antiporno on omalla kierolla tavallaan juuri sitä ja vähän enemmänkin. Kyseessä on japanilaisen Nikkatsu-studion tuottama ja Love Exposuresta tutun Sion Sonon ohjaama reboot jostain ikivanhasta art house -pehmopornosarjasta. Japanilainen taideporno on jo ajatustasolla yksistään jotain niin älytöntä ettei sellaista meinaa länsimainen ihminen täysin ymmärtääkään. Mutta odottakaas kun näette itse elokuvan!
Antipornon juonta on kieltämättä ”vähän” vaikea selostaa kunnolla auki, mutta yritetään. Tarina esimerkiksi alkaa menestyneen ja itseään huorana pitävän luksustaiteilijan riemunkirjavasta huoneistosta, jossa tämä aikansa ratoksi keskustelee siskonsa pianoa soittavan aaveen kanssa. Seuraavaksi sisään astuu taiteilijan avustaja, jonka pitäisi auttaa tätä valmistautumaan tulevaan haastatteluun. Homma menee kuitenkin alistamisleikiksi kun avustaja pannaan koiran talutushihnaan ja sitten aletaan vähän nuoleskelemaan. Seuraavaksi sisään astuu nuorista naisista koostuva toimittajajoukko ja avustaja raiskataan. Siinä sitten välillä vähän oksennellaan ja saarnataan pissaamisen ja kakkaamisen tärkeydestä.

Ylläoleva juonireferaatti kattaa ainoastaan elokuvan ensimmäiset kymmenisen minuuttia. Mikäli Sion Sonon tuotanto on yhtään ennestään tuttua, ei varmaan tule yllätyksenä että tähänkin sisältyy valtavasti tunnelmaltaan laidasta toiseen heitteleviä käänteitä ja toinen toistaan radikaalimpia tyylinmuutoksia. Yhdessä vaiheessa meno on juuri kuvatunlaista, sitten toisaalta rikotaan neljättä seinää, pelaillaan erilaisilla metatasoilla ja lopussa mennään jo vähän räävittömän komedian puolle ja nähdään flashbackejäkin. Viimeisessä kohtauksessa koulupukuinen tyttö selittää lyhyesti elokuvan sanoman, iskee naamansa valtavaan kermakakkuun ja alkaa kieriskellä maalissa. Taustamusiikkina tietysti klassinen taidemusiikki.
Onhan tämä kieltämättä vähän omituinen elokuva, mutta itse huomasin nauravani monessa kohtaan ääneen Sonon hämärille kommervenkeille. Hassuimmassa kohtauksessa nähdään japanilainen perhe lapsineen ruokapöydän ääressä varsinaisen pöytäkeskustelun pyöriessä tavalla tai toisella pelkästään ihmisen anatomian ja naimisen ympärillä. Koko juttu on muutenkin jo aivan alusta lähtien niin absurdia, että Sion Sono lienee lähinnä parodioinnut koko pornon ideaa ennemmin kuin tehneen sitä kovin tosissaan.

Kokonaisuutena Antiporno on vähintäänkin hämmentävä ja eksentrinen, mutta samalla oikeassa mielentilassa pahuksen viihdyttävä taiteellisempi pornoparodia. Sion Sono osaa selvästi visuaalisen tyylittelynkin, joten vaikkei tämän varsinaisesta sanomasta, mielipuolisesta dialogista tai reippaasti yli vetävistä näyttelijöistä juuri perustaisikaan, pystyy tästä kai nauttimaan vaikka sitten ihan pelkästään kuvallisessa mielessä.
Suositellaan kaikille japanilaisen hulluuden, taidepornon, Sion Sonon ja muuten vain pölhön huumorin ystäville. Tosikot ja feministit älkööt vaivautuko.


Arvio: 4/5


ANCHI-PORUNO, 2016 Japani
Tuotanto: Sion Sono, Naoko Komuro, Kiyoe Takage, Tadashi Tanaka, Akira Yamamoto, Sin'ichi Takahashi
Ohjaus: Sion Sono
Käsikirjoitus: Sion Sono
Näyttelijät: 
Ami Tomite, Asami, Mariko Tsutsui

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.