maanantai 21. toukokuuta 2018

Mies ja elokuvakamera (1929)


Itse asiassa olin jo jättämässä tämän vähän niinkuin välistä, sillä neukkumaratonissa on jo muutenkin listalla niin paljon elokuvia katsottavaksi ja tämä taitaa olla muutenkin yksi niistä tunnetuimmista ja ylistetyimmistä, josta kaikki oleellinenkin lienee jo moneen kertaan sanottu. Muutin kuitenkin lopulta mieleni, sillä kyseessä on kuitenkin loppujen lopuksi taideteos, jota voi tulkita miljoonalla eri tavalla ja saada jokaisella katselukerralla erilaisia tulkintoja, joten tätä ei periaatteessa voikaan katsoa puhki.



Päällisin puolin Miehessä ja elokuvakamerassa on kyse yhdistelmästä oman aikansa tyypillistä kaupunkisinfoniaa ja elokuvantekoa kuvaavaa dokumenttia; elokuva alkaa tyhjästä teatterista, kuvaa ohjaajan veljen Mihail Kaufmanin esittämän kameramiehen matkaa ympäri kaupunkia ja valmiin filmin päätymistä aina leikkauspöydälle. Kaupunkisinfonian perinteitä on kuitenkin rikottu kuvaamalla yhden kaupungin sijasta useampaa, jolloin kyseessä on enemmänkin kuvaus ideaalista itäeurooppalaisesta kaupungista kuin mistään tietystä paikasta ja ajasta.

Mutta pintapuolinen tarkastelu antaa vain hyvin suppean kuvan itse elokuvan sanomasta ja sisällöstä. Mieheen ja elokuvakameraan on pyritti tallentamaan kaikki mahdollinen olennainen inhimillisen elämän iloista ja suruista, alkaen heräilevästä synnytysosastosta ja käynnistyvistä tehtaan koneista, romanssista, syntymästä ja kuolemasta päätyen aina koneromantiikkaan, yhteiskunnan ja ihmiselämän mekaniikkaan.




Koska kyseessä on vielä Dziga Vertovin Elokuvasilmän teorialle perustuva teos, elokuva myös loppuu kuvaan "elokuvasilmästä".

Mies ja elokuvakamera on enemmän kuin pelkkä elokuvan perusteos - kyseessä on jo omanlaisensa käsite täydellisyyttä hipovalle tekniselle mestariteokselle. Tässä leffassa yksinään nähdään suunnilleen kaikki mykän elokuvan tunnetut tehokeinot - osa ensimmäistä kertaa - ja osa vain venytetään taiturimaisesti niin pitkälle kuin suinkin koskaan mahdollista. Tämän jälkeen ei ole enää paluuta entiseen, tämän jälkeen ei ole enää minkäänlaisia tekosyitä palata tönkköön ja vanhahtavaan teatterimaiseen ilmaisuun mykkäelokuvissa. Tässä on kaikki olennainen ja enemmän.

Neuvostoelokuvan hienoimpia hetkiä. Nyt ja aina.


Arvio: 5/5


CHELOVEK S KINO-APPARATOM, 1929 Neuvostoliitto
Ohjaus: Dziga Vertov
Käsikirjoitus: Dziga Vertov